Hetki ennen h-hetkeä

2.5.2017

Pin This


Maaliskuun lopusta tähän päivään (tai teknisesti huomiseen) olen valmistautunut yhteen ja samaan asiaan: pääsykokeisiin. Korkeakoulupohdinnoissa päädyin hakemaan Hesojen yliopistoon, ykkösvaihtoehtona yleinen ja aikuiskasvatustiede. Pääsykoe on sama kuin luokanopettajilla, erkkapedaan hakevilla, lto:illa yms kasvatustieteen hakijoilla ympäri maan: VAKAVA-koe.

Siihen aineistona on ollut kuuden akateemisen artikkelin yhteenkoottu teos Samalta viivalta 11. Sitä tässä ollaan nyt plärätty ja päntätty viimeiset kuusi viikkoa. Olen rampannut valmennuskurssilla, kirjoittanut muistiinpanoja, tehnyt harjoituskokeita, alleviivannut, yliviivannut, aikajanoitellut ja käsitekarttaillut. Aluksi akateemiseen tekstiin syventyminen oli hankalaa, mutta kyllä teemat ja aiheet ovat pikkuhiljaa avautuneet.


Istumalihakset ovat toki olleet kovilla, viimeisin vastaava valmistautumisrutistus kun oli kolme vuotta sitten yo-kokeissa. Olen lukenut vähintään muutaman tunnin päivässä, enintään sellaiset kahdeksan-yhdeksän. Täytyy sanoa, että olen ihan tyytyväinen tähän valmistautumiseeni. Jos viime lauantain harjoituskoe olisi ollut tositilanne, ja pisterajat samat kuin viime vuonna, olisin päässyt läpi. Vähän rimaa hipoen, ehkä. Mutta läpi kuin läpi.

Viikonloppuna iski kuitenkin jonkinlainen stoppi koko lukemisiin. Ikään kuin aivot sanoisivat "kiitos, nyt riittää". Tartuin sitten kirjaan, tehtävään tai muistiinpanovihkooni, kaikenlainen vastaanottavuus tuntuu olevan poissa. Joten, mitä viikonloppuuni kuului?




Kolmas PING Helsinki, inspistä, rohkeutta, miljoonayleisöjen omaavia puhujia ja blogituttuja. Ystäväni mökki, ristiseiskaa, sää kuin helmikuussa, rentoa oleilua. Ensimmäinen Stadi-vapunpäiväni, Kaivarinrannassa varmaan kymmenien tuhansien haalaripöksyjen ja lakkipäiden seassa. Kuntosalikäynti, ensimmäinen laatuaan sitten maaliskuun lopun. Eilinen äkki-inspiraatio muutamasta biisistä, piti tottakai kirjoittaa, vaikka yksi lähtikin vähän lapasesta.

Eli paljon ja kaikkea, mutta missä Samalta viivalta 11?! Ei näy. Ei mahtunut kuvaan. Oh boi. Tänään olen pyrkinyt palaamaan takaisin valmistautumisdraiviin, mutta sama aivoblokki tuntuu edelleen. Tässä on nyt tankattu liikaa samaa asiaa. Ne p-arvot, kontekstit, diskurssit, rekisterit, kognitiot ja oppimistuloksia ennustavat tekijät Helsingin metropolialueen yläkouluissa ovat jo hallussa. Huomenna astelen kokeeseen täysin paniikissa tietäen, että teen parhaani, enempään en pysty.


11 kommenttia:

  1. Hurjasti tsemppiä pääsykokeisiin! Kuulostaa että oot lukenut tosi ahkerasti. Toivon sulle parasta! :)

    VastaaPoista
  2. Pakko kommentoida että näytät niin upealta tuossa yo-lakki/vappu kuvassa!!! Aivan hullun kaunis. :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä!! Ja aina tulee seuraava vuosi jos nyt ei tärppääkään :D

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä sinne! (Täälläkin valmistaudutaan pääsykokeisiin, tosin eläinalan :))
    - Susihukka

    VastaaPoista
  5. Onnea pääsykokeeseen! Oot varmasti tehny parhaasi ja se riittää. Rakastan muuten tota sun farkkutakkia ja itsellä olisi etsinnässä saman tyylinen kevääksi. ❤️

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä pääsykokeisiin! :)

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti meni hyvin! :) itsellä oli kanssa tänään pääsykoe lastenohjaajaksi. Nyt jännätään pääsenkö opiskelemaan!

    VastaaPoista
  8. Moi, lähetin sulle sähköpostia, toivottavasti tuli perille! : D

    VastaaPoista
  9. heippa pitkästä aika tulin tänne blogiin tuliko se fiilsi et tää on juttu vaan nopaisti valitsit toisaalta hienoo toi sininen kynä sai mut taas miettiin merkitys puheluita :D. mut sitten asiaan just katoin tota sun kuvaa ja aah se missä sun äitis myös niin vau silläkin on kauniin iloset silmät ja sulla myös. mut sitten mulla toi nelivuotias skidi ja just äskön sanoin ku kattoin sun kuvaas mitä se on mieltä susta ja tykkkäs sitten näytin kvaa sn pojastas ja tiiäks mitä se kysy emmä tiiä sen nimee mut sitten sanoin et viima ja sitten mn tytön katse menis sellaseks aah rakstneen haikailevaks ja sano et mä rakastan tota poikaa :D siis mun tyttö neljä vee
    https://www.youtube.com/watch?v=Obx3e7MfEaI ja hyvälel näytit tossa kuvassa jotenkin rahallinen katse ja ei liian paljastava mut sekin puoli tuli näkyviin :D.

    t naggi ilar

    VastaaPoista
  10. Miten kävi? Pääsitkö esivalinnasta seuraavaan vaiheeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsin lastentarhanopettajan soveltuvuuskokeeseen! Ykkösvalinnasta eli yleisestä ja aikuiskasvatustieteestä en tiedä vielä!

      Poista