Yhdessä erossa

5.4.2017

Pin This


Tänään oli päivä, jolloin vietin ensimmäistä kertaa aikaa kolmistaan lapseni ja lapseni isän kanssa eron jälkeen. Ero tapahtui loppusyksystä viime vuonna. Sen jälkeen olemme nähneet joulua lukuunottamatta vain pakon sanelemina. En ole tahtonut pitää ylimääräistä yhteyttä. En juurikaan kysellä tai kertoa kuulumisia. Se on ollut tietoinen valinta. Tahdoin muuttaa ja aloittaa tämän uuden arjen rauhassa.

Totta puhuen, syynä oli pelko. Tai huoli. Pelkäsin katumuksen tunnetta, pelkäsin kaipuuta, katkeruutta ja kaihoa entiseen. Hiljalleen kevään edetessä, haavojen parantuessa, välien korjaantuessa tajusin pelkoni olleen turha. Ero oli oikea valinta.

Miksi siis nyt viettää aikaa, kun on sinkkuelämä (yyyyh mikä sana!) hyvässä nosteessa ja muutenkin elo leppoisan vapaata? Koska jälkeläinen. Viiman elämä koki tähän asti suurimman järkytyksensä vanhempiensa erosta. Hän on joutunut sopeutumaan täysin uuteen rytmiin. Kahteen kotiin, vuoroviikonloppuihin ja jatkuvaan kyselyyn: "Kuka minut tänään hakee päiväkodista?" Vaikka sopeutuminen onkin mennyt paremmin kuin osasin odottaa, en silti voi tietää, mitä pienen päässä liikkuu.

Muutettiin Viiman kanssa helmikuun alussa meidän omaan kotiin. Tämä on ihana koti, odottakaas kun pääsen esittelemään! Jo heti muuttoiltana oli lämmin ja kotoisa fiilis. Ero tuntui saaneen virallisen loppunsa, kun ei tarvinnut enää äidin nurkissa könytä. Oli mahtavaa saada omat huonekalut, kaikki omat vaatteet ja tavarat, vain omaan kotiin. Vähitellen tavatessa lapsen isän kanssa puheessa ei ollut satunnaisen kettuilun lisäksi muita kaunoja.

Meillä oli perheenä yksi yhdistävä asia. Luonto. Viiman isä etunenässä, vähän turhankin tietäväisenä kekluja heilutellen, Viima perässä innoissaan muurahaispesiä tutkien ja minä taaimmaisena usein metikköön sopimattomissa vaatteissa instakuvia nappaillen. Metsäretkistä tykättiin aina, oli kyseessä sitten luontopolku tai pururata. Erityisesti lämpimään vuodenaikaan, kun joku (...) ei vain palellut mukana.

Tänään suunnattiin lähimetsään. Edessä talsivia isää ja poikaa katsellessa olo oli vähän kuin vuosi sitten. Tavallinen. Aurinko paistoi ja linnut tsirputtivat, oli mitä kaunein kevätiltapäivä. Silti kaikki oli niin erilaista. Me emme enää olleet perhe, mutta tässä me kävelimme muina retkikuntina. Tunne oli hämmentävä. Ei välttämättä paha, mutta omituinen.

Miespuoliset paistoivat nakkia notskilla ja minä ihailin hiljalleen laskevaa aurinkoa. Tunnelma oli rauhallinen. Tiirailtiin palokärkiä kelopuissa ja rakennettiin majaa yhdessä. Vaihdettiin jopa kuulumisia lähes ilman piiloivailua.

Hyvä vanhemmuus ei ole ydinperheestä tai parisuhteesta kiinni. Erotessa sekä minä että Viiman isä tahdoimme molemmat pitää kiinni Viimalle tärkeistä asioista siinä määrin, kuin se oli mahdollista. Meillä on sama päämäärä: jälkeläisen kasvattaminen jokseenkin järkeväksi aikuiseksi. Meidän on tultava toimeen, vaikka erityisesti alussa se tuntui mahdottomalta ajatukselta. Tämänpäiväinenkään ei olisi tullut kuuloonkaan muutama kuukausi sitten, mutta nyt aika oli sopiva.

Tämä oli ikäänkuin post-break-up-ihmiskoe. Tärkeä sellainen. Ero on lopullinen, eikä kaihoa yhteiseen ruokakuntaan enää ole, mutta silti tämä onnistui.  Oli mahtavaa huomata, että aikaa todella pystyy viettämään, vaikka ei ole enää parisuhteessa. Yhdessä, mutta erossa.



20 kommenttia:

  1. Eron jälkeen on hyvä yrittää pysyä ystävinä: itsekin kovasti yritän sitä, että tulisin toimeen eksäni kanssa, vaikkei meillä oo mitään velvollisuutta tulla toimeen (ei lapsia) niin silti ihan vaan sen takii, et toinen on kuitenkin niin hyvä tyyppi ja viihdyn sen kaa ilman seurustelua :)

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis postaus ❤

    VastaaPoista
  3. Miun vanhemmat eros ku olin 7v ja veli 3v, sen jälkeen vanhempani kasvoivat ehkä enemmän aikuisiksi (vaikka aika lapsia ne vieläkin joskus on) ja oppivat käyttäytymään toistensa seurassa. Kuitenkin ne nyt 10 vuoden jälkeen on semmosissa väleissä, että voidaan matkustaakin yhdessä, vaikka riitelyä syntyy kun ihmiset ovat erilaisia. Ehkä parasta lapselle erossa on tietyllä tapaa se, et kun toinen vanhempi ärsyttää voi sille toiselle valittaa siitä toisesta ja toinen on siun kaa samaa mieltä. Vanhempana opin et kaikki helpottaa kuitenkin lopulta.

    Tuli tämmösiä ajatuksia mieleen lukiessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ehkä parasta lapselle erossa on tietyllä tapaa se, et kun toinen vanhempi ärsyttää voi sille toiselle valittaa siitä toisesta ja toinen on siun kaa samaa mieltä." < itsekin eroperheen lapsena olen tästä kohdasta eri mieltä, musta ei ollut kiva kun vanhemmat mollaa toisiaan! Mutta muuten, hienoa kuulla että välit ovat säilyneet hyvinä, kiitos kommentista :)

      Poista
  4. "Hyvä vanhemmuus ei ole ydinperheestä tai parisuhteesta kiinni." Kirjoitat Demi erosta - ja elämästä - kovin, kovin kauniisti. Oon jo nuori aikuinen, mutta oon ikuisesti erolapsi - vanhempani erosivat viitisen vuotta sitten. Alkujärkytyksestä selvittyäni vanhempien erosta tulikin asia, joka on rikastuttanut mun elämää monin tavoin. Mun lähipiiri on laajentunut ja oon saanut uusia perheenjäseniä sekä sellaisia mahdollisuuksia, joita en olisi ilman eroa saanut. Musta on tullut paljon avoimempi uusien ihmisten ja läheisteni solmimien ihmissuhteiden myötä. Vanhempien kanssa vietetty aika on ihanaa ja erilaista, kun toinen ei olekaan enää arjen itsestäänselvyys. Kaikenkaikkiaan ero teki mun elämästä monin tavoin parempaa ja täydempää kuin ennen. Onni ei ole idyllisessä ydinperheessä vaan ihmisissä (ja eläimissä) ympärillä :) Ihanaa kevättä koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa hyvältä!:) Mä oon aina jotenkin pitänyt tärkeenä sitä että vanhemmat jotka ovat eronneet tulisivat toimeen keskenään jos vain mahdollista, onhan se paljon kivempi lapselle. Meillä oli mun lapsuudessa vähän eri tilanne ja se tuntui oikeastaan aika ajoin aika pahalta, ihan kuin välillä olisi pitänyt valita oma puolensa vanhempien väliltä. Ihana postaus! :)

    VastaaPoista
  6. Joskus luin jostain että jos pystyy eron jälkeen pysymään vain ystävinä, niin silloin ei ole aidosti toista rakastanut ollenkaan. Itselläni kieltämättä vastaavanlainen kokemus, ei se vaan onnistu ajatella toista pelkkänä ystävänä yli 10 vuoden suhteen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä taas ystävinä pysyminen ja siihen pystyminen kertoo just siitä rakkaudesta ja arvostuksesta toista kohtaan. Kaveruudessa ja ystävyydessäkin on aika monta tasoa..

      Poista
    2. Minun mielestä taas aito rakkaus ei pääty koskaan. Tuli ero tai ei, rakkaus pysyy aina jos se on aitoa. Erotilanteessa tietysti joko molempien tai kumman jomman rakkaus ei ole ollut aitoa.

      Poista
    3. No tuohan nyt on ihan yhtä typerää shaibaa kuin “if you love two people at the same time, choose the second. Because if you really loved the first one, you wouldn't have fallen for the second” tai joku tyyliin "täytyy rakastaa itseänsä, ennen kuin voi rakastaa muita". Ihan hirveää vähättelyä ihmisen kokemia tunteita kohtaan.

      Poista
    4. Musta tuntuu, et ekan anon "luin jostain" voi olla vaikka Cosmon pääkirjoittajan henkilökohtainen mielipide. Että juuh. :D

      Poista
  7. En ole yllättynyt erosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää. Ehkäpä olet lukenut tämän blogin pari aiempaa postausta, joissa jo kerrottiin asiasta. Sen jälkeen ei ole yllättävää, ettet yllättynyt.

      Poista
  8. Ei hitsi, Olin kirjanmerkkien kautta tulossa katsomaan sun "arjen pelastava makaronilaatikko"-ohjetta mutta olitkin piilottanut/poistanut vanhat :( oli julkaistu 02/16.

    Saisko enää näkyviin? Oli oikeasti järkevin resepti minkä aikasemmin googlettelemalla löysin enkä tajunnut pistää ylös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.demiaulos.com/2016/02/arjen-pelastava-makaronilaatikko.html?m=1

      Poista
  9. Kauniita kuvia jälleen ja ihanaa tekstiä, Olen saanut paljon inspiraatiota sinun postauksistasi.

    VastaaPoista
  10. En tiedä miksen voi vastata pariin kommenttiin tässä, mutta anonyymille 5.4. klo 13.55 sanoisin paljon kiitoksia viestistä ja kauniista sanoista. Ihana kuulla ns. onnistuneita eroperheiden tarinoita!

    Meri/Äidin sanoin: kiitos! Mulla on itselläni myös tällainen puolien valitsemis-tilanne ollut joskus lapsena, se opetti lähinnä siihen, mitä EI itse tekisi joskus eron koittaessa.

    VastaaPoista