Äidin herkullinen pikalounas

29.5.2016

Pin This


Avokadopasta on niin last season, nyt tulee avokadosalaatti! Sain tätä herkkua ensi kerran Långvikissä Ping Helsingissä, ja tein sitä itse heti kun kotiuduin. Ja sen jälkeen. Ja sen jälkeen. Niin hyvää! Vegaanisen kasvisleikkeen kanssa tästä tulee täydellinen pikalounas.

Edellinen Hälsans Kök-reseptini oli selkeästi lapsellisille suunnattu, mutta tämä on toista maata. Pakasteruokaa, toki, mutta astetta hienompaa sellaista. Ipana tykästyi kasvisleikkeisiin kuten itsekin, mutta ei lämmennyt avokadosalaatille. Joten hänelle oli luvassa kasvisleikettä kasvislisukkeiden kanssa (porkkana-, paprika- ja kurkkutikkuja, kukkakaalin nuppuja ja minitomaatteja). 


kasvisleike avokadosalaatilla

kahdelle

1 kerä jäävuorisalaattia 
2 kypsää avokadoa
puolikkaan sitruunan mehu
3-4 aurinkokuivattua tomaattia
mausteita: suolaa, pippuria, chilirouhetta
tuoretta basilikaa ja korianteria

2 Hälsans Kök-kasvisleikettä

Pese ja revi salaatti pieneksi kulhoon. Muussaa avokadot lautasella, sekoita joukkoon sitruunan mehu, mausta suolalla, pippurilla ja chilirouheella. Sekoita avokadot salaattiin. Lisää joukkoon silputut aurinkokuivatut tomaatit. Lisää vielä kourallinen silputtuja yrttejä. Paista kasvisleikkeitä pakkausohjeen mukaan, mausta halutessasi sitruunamehulla. Leikkaa viipaleiksi ja tarjoa!


ps. minulla on vegaanielämää takana puolisen vuotta, ja ajattelin koostaa fiilispostauksen tästä ajasta. Jos on jotain kysyttävää, kysy!

Yhteistyössä Hälsans Kök & Ping Helsinki

Se ei ollut itsestäänselvyys

16.5.2016

Pin This
// Postauksen kuvat otettu yhteistyössä Christian Pirskanen Photographyn kanssa.
Christianilla on vielä aikoja tälle keväälle, joten vink vink valmistujaiskuvauksiin. 

Minä en ikinä tule unohtamaan sitä päivää, kun kerroin lukion opolle raskaudestani. Olin kuusitoista ja peloissani. Olin menossa puhumaan opinto-ohjaajalle, koska halusin selkoa jatkoon, halusin selkeän suunnitelman opintoihini, jotka siinä vaiheessa vaikuttivat hyvin sekavilta ja vaivalloisilta. Olin juuri aloittanut kaksoistutkinnon, käynyt ensimmäisen jakson lähärikoulua, siirtynyt lukiojaksolle ja tullut raskaaksi. Se ei kuulunut varsinaisesti suunnitelmiini, joten suunnitelmia piti muuttaa.

Minua jännitti ja ahdisti puhua raskaudesta muille. Olin siihen mennessä kertonut lähisuvulle, ja saanut vastaukseksi itkua, huutoa, raivoa ja lisää itkua. Muutama lähin ystäväkin tiesi, ja heidän reaktionsa olivat tyrmistys, hermostunutta naurua ja suoranainen järkytys. Nyt edessä oli kertominen puolituntemattomalle naiselle, mukavan oloiselle toki, mutta silti todella vieraalle. Astuin opon ovesta sisään, istuin tuolille ja puuskahdin sanottavani, jotenkin että: ”Halusin tulla juttelemaan, koska en tiedä miten mun opinnot menevät nyt tästä eteenpäin. Oon raskaana”. Hiljaisuus.

”Onnea”, sanoi opo.

Siis onnea. Hän onnitteli minua. Hän oli ihka ensimmäinen ihminen, joka onnitteli minua syntyvästä vauvasta. Ihka ensimmäinen tyyppi, joka reagoi uutiseen luonnollisesti, niin kuin syntyvään lapseen yleensä reagoidaan, ilolla, hymyllä. Onnittelulla.

Loppuaika meni minun osaltani aivan ohi hämmennyksen kyyneleitä peitellessä, mutta kai me saimme juteltua lähitulevaisuuden kuviot selviksi. Opo vakuutti, että kyllä nyt yksi kaksoistutkinto saadaan läpi mentyä. En ollut itse yhtään varma, mutta eihän sitä keskenkään voinut jättää.

Massu paisui ja pullistui lapsi sisällään. Lukiotoverit tuijottivat. Vauva potki historiantunnilla ja minä purin huultani. Kävin lukiota alati pyöristyvän vatsani kanssa aina seuraavan kesäloman – ja sattumalta samalla äitiyslomani – alkuun. Eräs opettaja kysyi loman alussa, oliko lapseni syntynyt jo. Katsoin häntä kahdenkymmenenkahdeksan raskauskiloni kanssa lievästi närkästyneenä.

Lapsi syntyi heinäkuussa ja marraskuussa olin jo takaisin koulussa. Se se vasta hullun hommaa olikin. Toisin kuin opoepisodista, tuosta ajasta ei ole sitten mitään muistikuvaa. Tai on, itseasiassa yksi.

Olin ajatellut koko lukioaikani ajan, että ruotsinopettajani kuulostaa ihan Muumimammalta. Ei heissä ulkonäöllisesti lainkaan samaa ollut, mutta ääni oli tismalleen sama. Tämä assosiaatio päässäni olin nukahtanut eräällä ruotsintunnilla. Heräsin hetken päästä kuuntelemaan lisää gå-går-gick-har gått-taivutuksia ja huomasin nähneeni hetken unta Muumipeikosta. Olen siinä mielessä onnekas, etten taida juurikaan puhua unissani.

Minun äitini oli vauvan kanssa kotona, kun minä uneksin koulussa. Olin kävelevä äitizombi, varmaankin jatkuvasti jonkinlaisessa horrostilassa. Aivan hullun hommaa, kuten jo totesinkin. Koulutunteja ei ollut viikossa muutamaa enempää, mutta jos nyt saisin valita, kyllä minä vähintään sen yhdeksän kuukauden mammaloman olisin pitänyt. Ei se ihan turhaan ole järkätty niin.

Mutta, rämmitty mikä lähdetty. Lukio jatkui, lapsi täytti vuoden, lukio jatkui edelleen. Lapsi vaihtoi seuraavana syksynä päiväkotiin. Meni jo vähän paremmin, arki vakiintui, lukio sujui.


Sitten koitti kevät. Vitullinen kevät kaksi vuotta sitten.

Puolitoistavuotias beibi, minulla ylioppilaskirjoitukset, mies lähti armeijaan. Vieläkin ahdistaa, kun muistelen tuota aikaa. Tuon minä taas muistan vähän turhankin hyvin. Vedin inttileskeyden aika äärirajoille, siitä kiitoksena paniikkikohtaukset ja muut samantyyliset ongelmat. Sain stressikuumetta ylppärikirjoituksista.

Äidinkielen ylioppilaskokeet olivat itselleni se The Näytön Paikka. Toki muihinkin olin valmistautunut ja rimoja itselleni asetellut, mutta äikkä oli tärkein. Siitä oli tultava E, eximia, toiseksi korkein arvosana. Ei vain yksinkertaisesti ollut muita vaihtoehtoja. Kirjoittaminen oli aina ollut se, missä olen edes astetta keskinkertaista parempi.

Ylppärisali oli hiljainen ja täysi. Esseet olivat itselleni niitä omimpia kirjoituksia, joissa pystyin toteuttamaan sanoja ja maailmoita pursuavaa mielikuvitustani. Esseen aiheista silmiini tarttui parhaimpana eräs otsikkoessee. En muista kyseistä otsikkoa täydellisesti, mutta se oli suurin piirtein ”Siltä matkalta löysin itseni”. Minä kuvasin seikkaperäisesti synnytyssalin näkymiä, hajuja ja tunnelmia - takaumina asioita, jotka minut olivat kyseiseen synnytyssaliin johtaneet.

Sain eximian. Ja mieskin palasi kotiin.



Lukio päättyi, mutta lakkia jouduin odottamaan. Kaksoistutkinto jatkui lähihoitajalinjalla. Ensimmäinen vuosi perusopintoja: lääkelaskuja, ensiapua, kuntoutusta ja huolenpitoa. Opinnot etenivät hitaasti mutta varmasti. En ole kokenut lähihoitajakoulua niinkään haastavaksi, vaan enemmänkin aikaa vieväksi.

Koitti seuraava vuosi, viime syksy siis. Erikoistuminen vammaistyöhön alkoi.

Työharjoittelusta työharjoitteluun ja etätehtävät päälle. Aloin olla jo aika uupunut. Uupunut siihen, että opinnot tuntuivat vain venyvän ja kestävän. Toki minä olen tiennyt opintojen keston jo pitkään, ei se auttanut. Lähihoitajaluokka oli vaihtunut useampaan kertaan, kaverit mukana. Tahdoin vain jo valmistua.

Päästäänkin tähän kevääseen. Pari viikkoa koulua, töitä, pari päivää koulua, töitä. Isovanhempani katsoivat lapsen perään, kun minä lähdin koululle aamulla ja palasin töistä illalla. Miehellä oli omat yötyönsä, ei hänkään voinut lähteä kuskaamaan lasta hoitoon oman vuoronsa jälkeen. Ja kun illalla nähtiin, se oli suukosta moido ja läpsystä vaihto. Ja sitten se vain loppui.

Päivä oli 29. huhtikuuta, kun kävelin koululle viimeisen kerran. Ahdisti jostain syystä vietävästi, oli usein ennenkin koululle mennessä ahdistanut. Ylös yläkertaan, moikkaus melkeinpä jokaiselle vastaan kävelevälle opettajalle (olin ollut kyseisessä koulussa niinkin pitkään, että olen ehtinyt istua suurimman osan opettajista tunneilla). Opintotoimistossa täytin kaksi lisenssianomuslappua.

Yllättäen opintotoimiston nainen nykäisikin tiskin takaa ruusun. Todistuksen kanssa kuulemma tulee sellainen. Tuli itselleni aivan yllätyksenä, ihanana yllätyksenä! Olimme sitten kolmisin tätä todistuksenjakoa; minä, ryhmänohjaajani ja tämä opintotoimiston ihminen. Mikäpä siinä sitten. Sain todistuksen läpimenneestä tutkinnosta ja halauksen päälle. Kävelin koulusta huomattavasti keveämmin mielin ulos.

Kotiin päästyäni yritin soittaa amiksen opolle, ei vastausta. Lukion opolle, ei vastausta. Päähän oli pälkähtänyt ajatus, että tässähän oli vasta puolet tutkinnon todistusta. Toinen puoli – ylioppilastodistus – pitäisi olla tulossa, mutta mistä ja milloin? Muutaman mutkan jälkeen sain lukion opon kiinni, ja hän kertoi todistuksen tulevan toukokuun lopulla, samaan aikaan kuin muidenkin tänä vuonna valmistuvien. 


Aivan yhtäkkiä olin valmis. Koulutehtäväkansio vielä tietokoneen työpöydällä, sikin sokin vammaispalveluista ja autismista tietoa. Monisteet hujan hajan kaapeissa ja opon puhelinnnumero kännykässä. Enkä minä niitä enää mihinkään tarvitse.

Toisaalta ajattelin, että tämähän on vain toisen asteen tutkinto. Ei mikään iso juttu tai erityisen haastava. Ei tässä mitään tohtorisnaisia olla, vaan tavallinen amis-yo-muikkeli vain. Mutta sitten taas toisaalta, minulle tämä on suuren suuri asia. Koulu on rytmittänyt elämää yli kymmenen vuotta – viimeiset viisi vuotta siitä oli tätä kaksoistutkintoa - ja on outoa ja hienoa saada se päätökseen. Toki minä vielä joskus opiskelen, mutta tämä osa on nyt tässä.

Hanskat meinasivat lentää tiskiin useammin kuin kehtaan tässä myöntää. Väsymys meinasi voittaa useammin kuin tohdin sanoa. Tarvitsin apua ja tukea, ja onneksi sitä myös sain. Siitä kiitokset niin äidille, isovanhemmille, miehen porukoille, koulujen tyypeille kuin lapsen päiväkotiinkin (he ovat olleet todella ymmärtäväisiä hyppivien tuntien ja vuorojen kanssa vaikkei vuoropäiväkodista olekaan kyse. Lisäksi tiedän heidän lukevan blogiani, joten terkut vaan ja kiitokset). Vaaditaan nähtävästi hemmetin monta tyyppiä, että saadaan yksi valmistumaan. Mutta niin vain tapahtui.

Ihan hyvinhän kaikki sitten sujuikin.




Inhottavan mauttomat valmistujaiset

11.5.2016

Pin This

Kaksoistutkintokekkereitä vietettiin viikonloppuna. Raportoin bileiden kulusta tarkemmin kuvamateriaalin valmistuessa (odotan innon ja kauhun sekaisin tunnelmin...) mutta sain jo parit safkakuvat tätä postausta varten. Nimittäin ne tarjoilut. Niitä väänsin pitkin pitkää yötä ja kuumaa päivää. Mutta kyllä, oli sen arvoista.

Juhlat ilman maitotuotteita, kananmunia tai muitakaan eläinperäisiä ainesosia? No problem! Meidän menuun kuului pullat, kahdet keksit - toiset ostettu kaupasta valmiina, Oreot nimittäin -, suolainen piirakka, falafel-vartaat, valmiina ostetut patongit itsetehtyine levitteineen, browniet, kuivakakku ja Marianne-karkit. Itse en ole voileipä- tai kermakakkujen ystävä, joten jätettiin ne klassikot pois. Eikä niitä kukaan tuntunut kaipaavankaan! Parsapiirakka, browniet, kookoskeksit ja kuivakakku saivat eniten kiittelyä, mielipiteitä jakoi vegaaninen Violife-juusto. Sen maku vaatiikin hieman totuttelua :D

Listasin reseptit teille myös, ottakaa talteen herkkukestejä varten! Mitoitin reseptit "yksinkertaisiksi",  meidän kuudenkymmenen hengen juhlissa tein kolminkertaisen satsin melkeinpä jokaista sorttia... Eli voisi sanoa, että 15-20 hengen kekkereihin tämä kattaus olisi tällaisenaan hyvä!

(brownien ohje löytyy täältä)



kuivakakku  

(mukailtu ohjeesta Runebergin kakku)

1 kakku, läpimitaltaan 20cm kuivakakkuvuokaan

200 g tummansinistä Keijua (tai muuta vegaanista leivontarasvaa)
1 dl taloussokeria
1 dl fariinisokeria

Vaahdota margariini ja sokerit.

4 tl NoEgg-kananmunankorviketta
4 rkl vettä

Sekoita kananmunankorvike veteen. Vaahdota margariini-sokeriseoksen sekaan.

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl mantelirouhetta
1 dl mantelijauhoja
1 dl piparimurua (esim. Annas-piparit ovat vegaanisia)

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sitten kaikki aineet yhteen.

0,5 dl laimeaa sitruunavettä

Sekoita lopuksi sitruunavesi taikinaan.

Voitele kakkuvuoan reunat tummansinisellä Keijulla ja jauhota korppujauhoilla tai mantelijauhoilla. Paista kakkua 200-asteisen uunin keskitasolla ensin 10 min. Peitä sitten kakku foliolla ja paista vielä 10-12 min. Kakku on valmis, kun hammastikulla tökätessä tikkuun ei jää taikinaa kiinni.

kookoskeksit

60-70 kpl

3,5 dl vehnäjauhoja
3 dl kookoshiutaleita
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhoa

Sekoita kuivat aineet keskenään.

250 g tummansinistä Keijua

Lisää joukkoon huoneenlämmössä pehmennyt Keiju ja sekoita tasaiseksi.

Muotoile taikinasta tankoja, leikkaa tangoista samankokoisia palasia. Pyöritä palaset palloiksi ja litistä sitten leivinpaperin päälle pellille. Paista keksejä 175-asteisessa uunissa niin, että keksien reunat tummuvat hiukan (n. 7 min).



korvapuustit

30-35 kpl

0,5l mantelimaitoa tai muuta kasvimaitoa
25 g tuorehiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
1 rkl kardemummaa
1,5 dl sokeria
ripaus suolaa
15-16dl vehnäjauhoja
150g tummansinistä Keijua

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen kasvimaitoon (jos käytät kuivahiivaa, sekoita se ensin pieneen määrään jauhoja ja käytä reilusti kädenlämpöistä nestettä). Lisää joukkoon suola, kardemumma ja sokeri. Lisää jauhoja vaivaten samalla reippaasti kädellä. Lopuksi lisää huoneenlämmössä pehmennyt Keiju. Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa puolisen tuntia.

Kaulitse puolet taikinasta leivinpaperin päälle noin sentin paksuiseksi levyksi. Voitele taikinalevy tummansinisellä Keijulla ja ripottele päälle (vanilliini)sokeria ja kanelia. Rullaa kääröksi, leikkaa paloiksi ja paina paloja pystysuunnasta peukalolla. Aseta korvapuustit pellille, voitele kasvimaidolla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes pullat ovat saaneet väriä.

parsapiirakka

1 pellillinen

1 iso lehtitaikinalevy
1 prk Oatlyn fraichea
0,5 prk Plantin French herbs-ruokakermaa
kourallinen Violife for pizza-juustoa raastettuna
1 rkl perunajauhoa
ruohosipulia silputtuna
mausteita: suolaa, mustapippuria, basilikaa, valkosipulijauhetta

Sekoita keskenään fraiche, ruokakerma, perunajauhot, juustoraaste ja mausteet. Levitä täyte kaulitun lehtitaikinalevyn päälle leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paista 225-asteisessa uunissa 10 minuuttia.

500 g tankoparsaa
1 paprika
pinjansiemeniä
ruohosipulia silputtuna

Levitä pohjan päälle sitten kuoritut ja leikatut tankoparsan palat sekä suikaloitu paprika. Ripottele pinjansiemeniä ja ruohosipulisilppua päälle. Paista vielä 10-15 minuuttia, kunnes piirakka on saanut kunnolla väriä.



valkosipulilevite

1 prk Oatlyn påMackan-levitettä
1 keskikokoinen valkosipulinkynsi puristettuna
loraus oliiviöljyä
tilkka sitruunamehua
suolaa ja pippuria mausteeksi

Sekoita keskenään. Anna tekeytyä kannellisessa rasiassa jääkaapissa noin vuorokausi.

yrttilevite

1 prk Oatlyn påMackan-levitettä
2 rkl ruohosipulia silputtuna
2 rkl persiljaa silputtuna
1 rkl basilikaa silputtuna
loraus oliiviöljyä
tilkka sitruunamehua
suolaa ja pippuria mausteeksi

Sekoita keskenään. Anna tekeytyä kannellisessa rasiassa jääkaapissa noin vuorokausi.

falafel-vartaat

noin 30 kpl

1 pss falafel-pyöryköitä (esim. Findus tai Hälsans Kök)
1 rs miniluumutomaatteja
1 ruukku basilikaa
1 pkt Violife for pizza-juustoa (tai muuta kasvipohjaista juustoa)

Paista falafel-pyörykät uunissa pakkauksen ohjeen mukaan ja anna jäähtyä. Pese basilikan lehdet ja miniluumutomaatit. Paloittele juusto pieniksi paloiksi. Kokoa vartaat. Valmiit vartaat kannattaa säilyttää vartaita ilmatiiviissä astiassa tai vaikka muovipussissa lautasen päällä, sillä Violife-juusto kovettuu nopeasti jääkaapissa.



Postauksen kuvat ottanut Jenina & Christian Pirskanen Photography  (ig:@christianpirskanenphotography)