Epävarmuutta treenaamassa

12.1.2017

Pin This




Tiedän, tiedän... tartun myöhässä muotivirtauksiin. Croptopit olivat in joskus 2015(??), mutta silloin ne olivat itselleni ehdoton no-no. Vaikka minä hiihtelen minihameissa, polvisukissa, farkunriekaleissa ja syvään uurretuissa paidoissa - vatsan näyttämisessä menee se henkinen rajani. Sitä en kestä enkä siedä.

Vatsani ei ole täydellinen. Raskauden jälkeen ihoni ei ole kimmonnut takaisin samaan elastisuuteensa kuin ennen raskautta. Ymmärrettävää, mutta silti niin vaikea hyväksyä. On arpea ja löllöä ihoa. En usko, että saavutan enää koskaan litteä vatsa- unelmaani, vaikka sitä onkin niin helppo huijata korkevyötäröisillä farkuilla ja korseteilla.

Nyt päätin astua ulos mukavuusalueeltani. Ostin Primarkista paidan, lyhyen sellaisen. Vedin päälleni ja päätin olla itsevarma. Täällä kolmentuhannen kilsan päässä kotoa tätä on hyvä treenata. Vaikka laihistankin näissä kuvissa ja vaikka niistä hylkäsinkin suurimman osan, silti, tässä minä ja kaistale vatsaani. Tämä on minulle isompi juttu kuin aavistattekaan!


Elämää Espanjan auringon alla

6.1.2017

Pin This












Tulipa runollinen otsikko. No jaa, vähän sellaista epätodellisen utuista elämä on tosiaan ollut täällä, Välimeren rannikolla, Euroopan ja Afrikan välissä. Espanjan pienessä kaupungissa nimeltä Torrevieja, siis.

Saavuttiin tänne viikko ja yksi päivä sitten Norwegianin siivin. Norwegian oli valintana sekä halpa että ainoa - siis todellakin ainoa lentoyhtiö, joka lentää suoraan väliä Helsinki - Alicante. Valintaan oli siis syynsä. Lento oli tunnin myöhässä. Meillä oli odottamassa autokyyti lentokentältä kämpille, siispä Helsinki-Vantaalta soiteltiin pikkupaniikeissa että hei, oletteko tietoisia, että tullaankin myöhemmin kuin ilmoitettiin.

Olivathan he. Vuokrattiin pieni kaksio Vuokrausrantuu.comin kautta. Meitä viehätti aluksi yhtiön suomalaisuus ja asiantuntevuus. Vuokrausrantuu on pieni perheyritys, joten jokainen työntekijä tuntuu todella tietävän "missä mennään". Meidän saapumisemme aikana paikalla oli suomalainen tuuraajatyöntekijä, joka kertoi automatkalla kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman ensitiedon kohteesta ja kämpästä.

Oltiin asunnolla vasta neljältä paikallista aikaa, yöllä siis. Seuraava päivä meni tutustuessa, ihmetellessä ja ihastellessa. Oli harmittavan pilvinen sää kun käytiin tsekkaamassa huudit. Huonekalukauppa, autoliike, ruokakauppa, autopesula, huonekalukauppa, autokorjaamo, autoliike, huonekalukauppa. Kääk, oltiin teollisuusalueella! No, illalla sain kuin sainkin viiniä ja wifin toimimaan. Kaikki bueno.

Vuokratussa asunnossamme on tosiaan pari makkaria, keittiö-olkkari ja wc-kylppäri. Pieni ja kompakti, edullinen ja turvallinen. Hotellia ei edes kannattanut harkita näin pitkälle matkalle, jo pelkästään tiskikone, pyykinpesukone, hella, jääkaappi ja mikro tekevät suuren muutoksen tähän päivittäiseen arkeen. Nyt voidaan tulla ja mennä omien aikataulujen mukaisesti, eikä olla sidottuja vaikkapa hotellin ateriarytmeihin tai muihin. Ja onhan tämä huomattavasti kodikkaampi vaihtoehto!

Teollisuusalueen asukkaiksi tupsahdettiin puolivahingossa. Onneksi täällä on pienet piirit ja lyhyet välimatkat (tulee ihan koti-Kerava mieleen <3), pääkatu vie rannalle vartissa kävellen ja toiseen suuntaan mentäessä vastaan tulee ostoskeskus kaikkine palveluineen aivan muutaman korttelin päässä. Ei tämä sijainti siis ongelma ole, mutta tuli vähän yllärinä!

Muitakin ylläreitä on matkan varrelle sattunut. Turistit kuulemma tunnistaa siitä, että he (me) ovat puolialasti. Täällä siis paikalliset huitelee karvalakit ja toppatakit viuhuen, kun minä ja äiti kuoritaan vaatekerros toisensa päältä aivan hiki päässä. Ei täällä ihan hellelukemiin pääse, mutta tässä tätäkin kirjoittaessani istun partsilla, aurinko porottaa niskaan. Asteita on about kahdeksantoista, mutta urheilutopilla ja -shortseilla tarkenee, kun tuuli ei käy tähän. Tai siis tulee jopa kuuma.

Toki kaikki pienet kulttuurierotkin yllättävät, vaikka tiedettiinhän, että niitä tulee olemaan. Ilmalämpöpumpuista ja churrojen vähyydestä poskisuudelmiin ja roskaamisen paljouteen on ollut häkellyksiä, mutta ei onneksi sen kummempia kuitenkaan. Minulle on ollut hämmennys huomata, miten paljon lihaa / vähän vegaanista täällä onkaan - tästä aiheesta on muuten video tulossa!

Tajusin Facebookista muutama päivä ennen matkaa, että hei, meillähän on tuttuja siellä. Siskoni kummi, hänen puolisonsa ja Oso Blanco (=jääkarhu)-koira asuvat samassa kaupungissa, ja heistä on ollut ihana hyöty ja seura täällä! Ollaan käyty mm. Espanjan kuudenneksi suurimmassa ostoskeskuksessa, La Zeniassa. Oi, sitä kulutusjuhlan määrää. Primarkissakin tuli käytyä ensimmäisen - ei viimeisen - kerran. Tänne kuulemma iskee alennukset juurikin loppiaisen jälkeen, joten ensi viikolla taas...

Torreviejassa järjestetään joka perjantai suurensuuret markkinat. Käytiin siellä eilen (loppiaisen vuoksi tällä viikolla nämä markkinat olivatkin torstaina) ja hups vaan meni vähän liikaa fyrkkaa. Viima sai kauan haluamansa radio-ohjattavan auton. Minä taasen... khöh... okei, siellä oli joku myyjäjäbä, joka niin nätisti hymyili ja lirkutteli, että lähes tinkimättä mukaan lähti pari mekkoa. Olen niin vietävissä, lol.

Muuten päivät ovatkin sitten menneet leppoisissa tunnelmissa. Ulkoilua, juoksulenkkejä(!!), epäonnistuneita kampaamokäyntejä, ruokakauppaa ja ruoanlaittoa, vino tintoa ja ristikoita. Kuten arveltiinkin, matkan parasta antia on ehdottomasti aurinko. Se tekee kyllä niin suuren eron tähän arkiseen eloon ja oloon! Energialevelit ovat olleet korkealla ja mieliala myös, ainakin päivisin.

Täällä ajatukset ovat levänneet ja uudelleenjärjestäytyneet useampaan kertaan. Tai ainakin tämä on äidin selitys jatkuviin painajaisiini ja todella häiriintyneisiin uniini. Että alitajunta prosessoi kaikkea. No, voi olla. Joka tapauksessa on ollut hyvinkin tarpeellinen välimatka Suomeen ja siellä odottaviin asioihin.

Kuten esimerkiksi siihen, että helmikuun alussa koittaa muutto. Minun ja Viiman kotiin.












Mitä jäi käteen, 2016?

27.12.2016

Pin This







Okei, yritän kasata ajatuksiani kokoon. Vuosihan alkoi, öö, vuosi sitten. Kakstuhattakuustoista nousi pedistä väärällä jalalla, se on ainoa selitys mitä tähän hätään keksin tämän vuoden epäonnisuudelle. 

Läheiseni oli vakavasti sairaana ja lähes kaikki energia ja aika meni vain arjesta selviytymiseen. Opiskelut olivat loppusuoralla. Pää alkoi pehmetä. Plussapuolena mainittakoon vegeilyinnostus, joka lähti viime vuoden joulukuussa puolitosissaan vitsillä heitetystä haasteesta - eikä osoita edelleenkään laimentumisen merkkejä...

Loppukeväästä valmistuin, se oli iso suuri jättimäinen etappi minulle. Kaksoistutkinnon loppuun saattaminen kesti viisi vuotta, mutta nyt se oli vihdoin taputeltu ja uusi elämänvaihe pystyi alkamaan. Valmistujaisjuhlissa fiilis oli hyvin korkealla, se oli ihana ihana IHANA päivä!







Pian valmistumisen jälkeen pääsin ammattiavun piiriin mielenterveysasioiden takia. Pääkriisit alkoivat piiikkuhiljaa selkiytymään ja sama, verkkainen parantumistahti on jatkunut nyt vuoden loppuun asti. Hain psykoterapiaa ja sainkin kuntoutustuen siihen, tammikuussa pitäisi aloittaa. Odotan innolla, oikeasti. 

No, eksyin raiteilta! Tämän vuoden kesästä tulee mieleen monet poljetut kilometrit Viiman kanssa uimaan. Ja keikkoja, paljon keikkoja. Hyviä muistoja, rentoja päiviä. Synttäreitteni aikaan meneillään oli astetta isompi parisuhdekriisi, mutta siitä en kertonut silloin blogissa sanallakaan. Nyt sanottakoon, että se oli lopun alkua. Huokaus.

Heinäkuussa Viima täytti neljä vuotta ja sitä juhlistettiin mansikkateemaisilla bibiksillä. Sateinen päivä mutta aurinkoiset juhlat. Viiman syntymäpäivät ovat olleet itselleni merkkipaaluja, ja tahdon panostaa niihin 110%. Joko saa miettiä viisveesynttäreiden teemaa??






Kesän lopulla tehtiin ihana reissu. Voi mikä haikeus nyt iski sitä muistellessa. Äh, surettaa. Reissu oli siis asuntoautolla täältä Hankoon, Hangosta Turkuun ja sieltä Naantalin kautta takaisin kotiin. Aurinko paistoi ja meidän perhe oli niin onnellinen silloin yhdessä. Itkettää kirjoittaa tätä.

Elokuussa alkoi ensimmäinen oikea "kunnon työni", puolen vuoden sijaisuuspätkä koulunkäyntiavustajana. Mahtavaa hommaa! Tykkäsin todella. Meidän koulussa oli ihanat työkaverit ja muutenkin hyvä meininki mielestäni, töihin oli todella mukava mennä. 

Niihin aikoihin sattui yksi merkittävä homma, lähinnä omissa ajatuskeloissani tosin. Nimittäin ystävät. Ystävyys. Kirjoitin parhaille ystävilleni pitkän sepustuksen henkilökohtaisuuksia ja pienen pyynnön. Että josko voitaisiin alkaa viettämään aikaa kuten ennen, tutustua toisiimme uudestaan vähän pintapuolta syvemmin. 

Ystävistä on sittemmin tullut - mikäli mahdollista - vieläkin tärkeämpiä minulle. Nämä kyseiset tyypit ja pari muuta "porukan" ulkopuolelta, kiitos teille. Olette oikeasti ihania.






Syksyllä oli vähän rennompaa arkimeininkiä. Kaikki rullasi jokseenkin sujuvasti. Läheinen toipui, minä kelailin tulevaisuutta. Päädyin yliopistokoitokseen seuraavana keväänä, eli ihan pian! Vieläkään ei ole unelma-ammatti selvillä, mutta tieto tulevasta kutkuttaa todella.

Ja sitten talvi. Viheliäinen, kamala talvi. Kaikki talvella tapahtunut liittyy tietysti jotenkin tähän meidän eroon. En edes oikein tiedä mitä sanoa. Ero on ollut hyvin raskas, iso mullistus sekä meille että lähimmille ihmisille. Yhdellä sanalla aivan paska homma. 

Joka tapauksessa, jouluaaton lahjojen jaon aika oltiin yhdessä. Minä, Viima, siskoni, äitini... lapseni isä ja hänen vanhempansa ja sisaruksensa. Ihan kuin viime vuonnakin. Tuli pukki ja nähtiin kaikki yhdessä se ihana riemu ja innostus mitä vain yhdestä ipanasta voi jouluaattona irrota (se on paljon!). Muuten ollaan tämän... eksän kanssa oltu vähän tekemisissä ja minusta hyvä niin. Tai siis, on tässä paljon sovittavaa ja mietittävää, mutta myös paljon prosessoitavaa ihan itsekseen.

Onneksi tämä vuosi loppuu kohta.






Niin, mitä jäi käteen? Ystävien merkitys korostui, opiskelu/työkuviot selvittivät itse itseään, parisuhde meni metsään ja samalla kaiken keskellä äitinäkin varmaan kehityin. Toivotaan. Kaiken kaikkiaan 2016 ei mennyt kuin Strömssössä, mutta tästäkin selvittiin. 

Ensi vuodesta tulee kyllä parempi. Olkoon klisee sitten, mutta kyllä tässä hyvin vahvat uuden alun vibat ovat. Positiivisella tavalla, tai no, hysteerisen jännittyneenä. Ensi vuoteen mahtuu toivottavasti juurikin se psykoterapia, muutto omaan kotiin, ystäviä, bloggaamista ja vloggaamista, opiskelua ja paljon laatuaikaa neljäveen - TAI KOHTA JO VIISIVEEN - kanssa. Hurjaa tämä elämä.