Delfiinikohu - hiton hieno juttu

28.8.2016

Pin This
Delfiini on varmaan trendaavin sana koko Suomen internetseissä viimeisen vuorokauden ajalta. Särkänniemen "delfinaario"(=vesivankila) suljettiin viime vuoden puolella. Delfiinien eläkepäiväpaikasta luvattiin tiedottaa avoimesti.

Toisin kävi. Kuin mafialeffoissa konsanaan Särkkis aidattiin eilen myöhään illalla, paikalle kurvasi valkoisia rekkoja ja veivät kaikessa hiljaisuudessa delfiinit. Eläinparat pakattiin pieniin bokseihin, kuskattiin lentokentälle ja sieltä koneella Ateenaan, Kreikkaan. Toiseen vesivankilaan nimeltä Attica. Tämä Attica on tunnettu siitä, ettei mm. eläinten ruokintaankaan aina ole varaa. Se siitä delfiinien hyvästä loppuelämästä sitten.

Särkänniemen tiedotus kusi kai tarkoituksella aivan täysin. Homma olisi hoidettu salassa, ellei mm. Oikeutta eläimille-aktivistit olisivat saaneet tietoa siirtoaikeista. Onneksi saivat. Syntyi nimittäin somemylläkkä, jossa kuraa on lentänyt ja jatkaa lentämistään. Ja minusta se on mahdottoman hienoa.


Tätä mieletöntä kokemaani maailmantuskaa helpottaa ajatus siitä, että ihmiset välittävät. Että porukka tajuaa delfiinien olevan kaltaisiamme tuntevia, tärkeitä yksilöitä. Että delfiineille vaadittiin parempaa ja nyt kun sitä ei tullut, nostettiin aiheellinen älämölö. Se on upeaa, rantatkaa lisää ystäväni. Olkaa vihaisia. Älkää antako kenenkään olla epätiedossa siitä, keitä Veera, Leevi, Eevertti ja Delfi ovat.

Se on muutos asenteisiin. Eläimet eivät ole a) näyttelyä varten, b) esineitä tai c) viihdykettä meille ihmisille. Eläimet ovat ystäviä, herkkiä, aitoja. Eläimiä pitää kohdella hyvin, tai sitten pysyä niistä erossa. Se on itsestäänselvyys kun sitä tarkemmin ajattelee, mutta silti sitä vastoin on tehty koko maailman sivu.

Särkkiksen ensimmäinen virhe tapahtui jo kasikyt-luvulla, kun ensimmäinen delfinaarion delfiini sinne saapui. Siinä mentiin jo kovasti metsään. Nyt on hienoa, että delfinaario ymmärrettiin sulkea. Vaikka sen jälkeisissä toimissa mentiin myös kovasti metsään, ainakin yksi delfinaario maailmassa vähemmän on hyvä.

Karu fakta kuitenkin on, että yksi on vain yksi. Ihmiset kahlitsevat, aitaavat, tarhaavat ja orjuuttavat eläimiä miljoonittain ympäri maailmaa. Ulkomailla tilanne on surkea: eläimiä huumataan turistien viihdykkeeksi tai kuvaustarkoituksiin ja eläinsuojelu saattaa olla vain utopiaa. Asennemuutokselle ei ole ollut ikinä suurempaa tarvetta kuin nyt.

On aika ymmärtää, että eläinten kaltoinkohtelu ei lopu, ellei sitä aktiivisesti vastusta tai vähintäänkin boikotoi.

Niin minä päätin tehdä, ja toivon teidänkin tekevän, jokaisen tätä tekstiä lukevan. Päätin, etten enää ikinä astu jalallani eläimiä lajityypin vastaisesti tarhaavaan paikkaan. Tämä sulkee ulos suurimman osan ulkomaisista eläintarhoista, kaikki sirkukset, merimaailmat ja muut. Päätin, että mikäli tahtoisin käydä tutustumassa eläimiin, käyn eettisissä, hyvissä paikoissa. Päätin, että opetan lapselleni, ettei eläimet ole ihmistä varten.

Päätin myös ryhtyä Oikeutta eläimille-järjestön tukijaksi. Siellä tehdään hyvää ja merkityksellistä työtä. Tämä vetoomus Kreikan delfinaariokiellosta kannattaa myös katsoa.

Tyyli: hukassa???

22.8.2016

Pin This





Kuvat otti Sofia!

Juuh elikkäs. En tiedä. En oikeasti tiedä. Muistan vielä muutama vuosi sitten fanittaneeni suuresti värejä. Muutenkin koin olevani kovin värikäs tyyppi. Nyt se ajatus tuntuu vieraalta. Viikonloppuna Julialla sleepover-meiningeissä tehtiin myös vaatteidenvaihtorinkiä kavereiden kanssa. Minä huomasin kahmivani vaatekaapista kaikista kirkkaimmat lumput jakoon ja jättäväni musta/harmaa/valkoiset hyllyihin.

So be it. Jos nyt on väritön kausi, olkoon. Eiköhän keltainen ja vihreä löydä tiensä luokseni, jos niikseen tulee. Tällä hetkellä verhoudun huomattavasti "tavallisemmin" kuin ennen, en jaksa enkä viitsi kikkailla persoonallisten vaatekappaleiden kanssa. Esimerkiksi ihan tavalliset urheiluvaatteet on parasta bestiä juuri nyt. Löysää, mukavaa, rentoa, tavista. Tyyli on ehkäpä hukassa, tai ehkäpä vain juuri näköiseni tällä hetkellä.

Tyylijuttuihin tietysti vaikuttaa ostorajoitukseni, jotka solmin itseni kanssa vuodenvaihteessa. Olenkin totellut niitä. Suurinpiirtein. Olen vähentänyt herätevaateostoksia ja lisännyt tarvevaateostoksia. Olen ostanut enemmän käytettyä ja vähemmän uutta. Olen hillinnyt itseni H&M:n kuvastojen tuijottelulta ja ikkunashoppailulta. Hyvä minä! Vielä minusta ei kierrätyspukeutujaksi täysin ole, mutta sinnepäin mennään.

Tämä kuvissa esiintyvä asu oli rennonletkeä yökyläilyoutfitti lauantailta. Ja - en nyt tiedä johtuuko kerrospukeutumisen vähyydestä vai ihan vain syksystä - nyt sitten niiskutan nuhassa. Ja niin niiskuttaa mies ja poikakin. Snif, hyvää viikkoa tyypit!

Produktiivisuuden sietämätön keveys

17.8.2016

Pin This


Arki resetoi kesän. Meillä oli hyvin hörölörtsönen kesä. Anteeksi, en löytänyt kuvaavampaa adjektiivia. Oli meilläkin omat kipukohtamme ja välillä homma oli hyvinkin sähköistä, mutta aika hörölörtsöistä muuten. Sitä tarvittiin, se tuli ja meni kovaan tarpeeseen. Sitten tuli arki ja painoi resettiä ja nyt pitää aloittaa perusasioista. Päivärytmistä ja pyykkirumbasta.

Tällä viikolla on ollut rankkaa potenssiin kaksi, koska mies on työmatkalla. Hoipun tällä hetkellä vakaasti jossain ”tästähän-selvitään-kyllä” ja ”tarvitsisin-taas-pari-kuukautta-lomaa”-ajatusten välissä. Vähän hetkestä riippuen. Toisaalta taas kaikki sujuu kiireesti mutta loistavasti, päivä hurahtaa äkkiä ohitse ja taas pehmeä sänky odottaa nukkujaansa. Toisaalta taas paljon on vähän liikaa. Oikein hengästyttää, kun ajattelenkin etten eilenkään ollut kotona hereillä kuin alle pari tuntia.

Uudessa duunissa on tsiljoona opittavaa asiaa, muistettavaa käytäntöä ja mieleenpainettavaa talon tapaa. Kaikki se surraa päässäni kuin loppukesän aggressiiviset ampiaiset, ja keskellä yötäkin mieli saattaa olla jossain kollegoiden ja tunnus-salasana-verkostojen pohdinnoissa. Silti se on hienoa. Se on elämää täyttävää, mahtavaa sisältöä se työ. 

Se tuo sellaista aikaansaamisen auvoa tähän arkeen. Minulla on aina kova hinku olla jotain varten, jonkin vuoksi. Työ on siihen juuri sopiva selitys. Sitä tarvitaan rytmittämään päiviä (ja Demiä. HAHAHHA). On ollut ihana opetella uutta, oikein pitkästä aikaa pinnistellä muistia ja venyttää stressinsietokykyä. On ollut ihana olla aikaansaava, energinen ja hereillä melkein pirteänä kello kahdeksan. Produktiivisuus on sietämättömän keveää.


Sateen piiskaamat kasvot, uudet sisätossut, eläinlääkäri, einesmakaronilaatikko, päiväkodin eteinen ja kauppakassista pursuavat banaanit. Siinäpä eilinen pähkinänkuoressa. Ei mitään kummaa, ei erikoisuuksia,  ei lomaa, ei juhlaa. Karkeet arkee, lapseni lapsuutta vain.

Eikä se aina ole harmaata, vaikka taivas olisikin. Taidan sittenkin - vastoin aiempia oletuksiani - tarvita hetkeen tarttumista. Kun vähän keskittyy siihen mitä oikeasti ympärillä tapahtuu, voikin huomata jotain jännää. Kuten vaikka, että ipana on leikkinyt viikon ajan uuden bestiensä kanssa joka päivä. Tai että lehtikaalikin menee smoothien joukkoon jos muut ainekset ovat herkkua. Tai että minä pärjään nyt ja tulen pärjäämään jatkossakin. Sekin on tärkeä huomaaminen se.