Hei hei syyskuu

1.10.2016

Pin This








sä rikoit mun herätysvalon
ja ostit sen
mua vaivaa leptiinin ja
deevitamiinin puutos
vitun lokakuu

#teeomapapruruno

Jos olisin mauste, olisin jauho

29.9.2016

Pin This


Minä olin aina ollut porukasta se, jolla on kovin ääni tai erikoisin nimi tai pisin tai huonoiten pukeutunut tai muuten vain silmiinpistävin. Männävuosina olin 'Vuoden Persoona', sosiaalinen, ylitsepursuilevan ekstrovertti nuori. Minulla oli suuri kaverilauma, älyvapaat ideat ja korostunut itsevarmuus. Minä olen tykännyt olla "se Demi".

Nykyään kuitenkin tuntuu, että tämä Demi ei ole lähelläkään sitä Demiä. Ideoita? Joo, toki, mutta lähinnä koneelle näpytellessä. Kavereita? Onhan niitä, pari whatsapp-porukkaa ainakin. Itsevarmuutta? Öhmm... Persoonaa? Eeen nyt oikein tiedä...

En enää voi kuvailla itseäni samoilla sanoilla kuin silloin. Enkä nyt osaa päättää, onko se hyvä vai huono asia. Vasta vähän aikaa sitten ymmärsin olevani introvertti, mikä on sinänsä hämmentävää, koska sosiaalinen ahdistus on vaivannut jo useita vuosia. Introverttiluonteeni ymmärrys toi hiukan selitystä yhä kasvaville sosiaalisille hankaluuksille, diagnoosi toi lopullisen tiedon. Ei, en ole enää se Demi, jonka räkätys kuului ja kädet heilui.

Introverttiys ei kuitenkaan selitä koko soppaa. Ehkä itsetietoisuus selittää. Muistan aina tienneeni tarkasti, kuka minä olen. Millainen minä olen, miten asioihin suhtaudun. Että minulla on asiasta kuin asiasta mielipide, kysy vaan, täältä pesee.

Ja siitä päästäänkin eksistentiaalikriisini ytimeen. Jos ja kun en enää ole viisitoistavuotias vuoden persoona, kuka minä sitten olen? Kaksikymmentäyksivuotias hämmentynyt bloggaaja? Parikymppinen ruuhkavuosiäiti? Neutraali ihmisolento? Joku ei-kukaan, joka ehkä haluaisi olla joku, mutta ei ainakaan liian kukaan, paitsi sittenkin kumminkin ainakin vähän joku? 

Toki tähän perään voisin heittää parin lauseen pohdinnan siitä, miksi edes pitäisi luokitella itseään. Minusta se vain on merkityksellistä. Heti, kun älysin (minä todella älysin! Se oli yksi netin persoonallisuustesti - niin persoonatonta kuin se onkin - jonka tein, ja bam) olevani ihmisläheisen ekstrovertin sijaan yksinviihtyvä introvertti, elämänlaatu on parantunut ainakin 23%. Okei, keksin numeron päästäni. Sori siitä. Mutta itsensä on tärkeä tuntea.

Nykyään olen aika ristiriitaisissa fiiliksissä monestakin asiasta. Eikä tämä kirjoitus ainakaan auttanut asiaa. Ennenkaikkea tiedän sen, että jos olisin mauste, olisin jauho. Valkoinen jauho. Venhäjauho. Mauton, puolikarkea, sis. gluteenia.

Mutta toisaalta, jauhoista voi tehdä sekä pitsapohjan että keksejä. Että on tässä ehkä vielä joku tsäänssi.

ps. kuva on instagramista. Kuvateksti: @demiaulos: Jos joku joskus kysyy et kuin jännittävää mun elämä on, vastaan: "Kerran mun takin väri melkein mätsäs banaaniin ja tuli fiilis et tästä pitää kyllä saada kuva instaan ni otin siitä sit kuvan instaan että siitä voi päätellä" 🍌🍌🍌 #tenbananasadaykeepsthedoctoraway

When syksy really hits you

20.9.2016

Pin This






Luonto on mahtava lääke.
Vaivasi sitten stressi, ahdistus, arjen turtumus tai levottomuus, luonto auttaa.

Ihan pieni metsäpyrähdyskin riittää.
Pieni rauhoittuminen puiden keskellä.
Keskittyminen kaikilla aisteilla.

Syksy on ihanimmillaan juuri nyt.
Valoa riittää vielä myöhään, lehdet kellastuvat hiljakseen, kaikki hidastuu talvea varten.
Lämmin suositus.